Tämä iiihaaanaaa sacher-kakun ohje kodin kuvalehdestä. Sairaan hyvää ja ah, niin epäterveellistäNolostunut

 

Vadelma-sacherkakku

 

150g voita tai margariiniä

200g tummaa suklaata

5 keltuaista

5valkuaista

2dl tomusokeria

3dl vehnäjauhoja

2tl leivinjauhetta

1tl vanilijasokeria

Kostutus:maitoa

Täyte:vadelmahilloa

Kuorrutus:

½-1dl kermaa

200g tummaa suklaata

Sulata rasva ja suklaapalat kattilassa. Sekoita tasaiseksi ja jäähdytä.

Vaahdota keltuaiset ja puolet tomusokerista. Vaahdota valkuaiset lopun tomusokerin kanssa.

Sekoita keltuaisvaahto ja suklaaseos seke keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kääntele lopuksi valkuaisvaahto varovasti sekaan.

Kaada taikina 24-26 senttiseen voideltuun kakkuvuokaan. Paista 175asteessa uunin alatasolla n.30min. Jäähdytä!

Halkaise kakku kahteen tai kolmeen osaan. Kostuta jokaista osaa maidolla.

Levitä reilusti vadelmahilloa alimmalle levylle. Nosta keskimmäinen levy päälle ja täytä toinen väli kuten ensimmäinen.

Nosta kakku lautasella muovipuussiin ja anna vetäytyä jääkaapissa yön yli. Kuorrutusta varten kuumenna kerma. Sulata suklaa paloina sekaan. Jäähdytä hetki.

Kaada suklaakuorrutus kakun päälle, siten että aloitat kuorrutuksen keskeltä. Nostele alas valuneet suklaat kakun reunoille.