Näistä leivoksista on joku todella varhainen muistikuva,kun ollaan äidin kanssa oltu oopperaa kuuntelemassa ja katsomassa ja väliajalla olen saanut tällaisen herkkuleivoksen. Hyviä nämä kyllä olivatkin ja taatusti tulee tehtyä uudestaan! Voi pakastaa ilman kuorrutetta, eikä olleet vaikeatekoisiakaan. NAM! Ohje on kopsattu
Ei makeaa mahantäydeltä-blogista,jossa oli tehty pohjatkin itse. Minä käytin valmista kauramurotaikinaa.
2051159.jpg

2051161.jpg

Bebe-leivokset


1 pkt valmista kauramurotaikinaa


Täyte:
1 dl maitoa
1 keltuainen
1 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria
2 tl vanilijasokeria

100g voita tai margariinia

(hilloa)

Kuorrutus:
2 dl tomusokeria
n. 1 valkuainen
karamelliväriä
nonparellejä

Painele sulanut kauramurotaikina foliovuokien tai kovaa pahvia olevien vuokien(kuvassa italianvuoat) pohjalle ja reunoille.Paista pohjia n. 15 minuuttia 175 asteessa kunnes saavat hiukan väriä.

Valmista täyte kiehauttamalla kaikki täytteen ainekset kattilassa, paitsi voi ja vanilijasokeri. Muista sekoittaa koko ajan! Jäähdytä kiisseli ja lisää jäähtyneeseen vanilijasokeri. Vaahdota voi sähkövatkaimella ja lisää siihen varovasti jäähtynyt vanilijakiisseli.

Täytä jäähtyneet pohjat vanilijatäytteellä. Pohjalle voit halutessasi laittaa pienen lusikallisen mansikkahilloa.

Valmista kuorrutus. Lisää valkuaista vähän kerrallaan. Kuorrutus saa olla melko paksua. Muuten se valuu pois päältä. Valuta kuorrutusta leivoksen päälle varovasti ja lusikan pohjalla levittäen. Koristele nonparelleillä.